Fennian tulos puolittui

Vakuutusyhtiön vahinkosuhde heikkeni viime vuonna sekä liikenne- että autovakuutuksissa, koska vahinkojen määrä ja niistä maksetut korvaukset lisääntyivät.

Vakuutuskonserni Fennian kokonaistulos laski viime vuonna reiluun 40 miljoonaan euroon toissa vuoden melkein 80 miljoonasta. Sekä konsernin sijoitustoiminnan nettotuotto että vakuutustekninen tulos heikkenivät.

Liikenne- ja autovakuutuksissa vahinkosuhde heikkeni, vaikka yhtiö välttyi suurvahingoilta. Toimitusjohtaja Antti Kuljukan mukaan vahinkosuhde heikkeni, koska vahingot olivat keskimäärin aiempaa suurempia ja niitä oli enemmän.

Sijoitustoiminnan nettotuotot jäivät alle 50 miljoonaan euroon, kun ne toissa vuonna ylittivät 60 miljoonaa euroa. Fennia onnistui kuitenkin kasvattamaan markkinaosuutensa vahinkovakuutuksissa 10,3 prosenttiin. Vakuutusmaksutulo nousi lähes 400 miljoonaan euroon.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.