Fiat nimittänee uuden pääjohtajan huomenna

Italialainen teollisuuskonserni Fiat nimittänee huomenna uudeksi pääjohtajaksi yhtiön hallituksen jäsenen Sergio Marchionnen.

Uusi johtaja on kahden vuoden sisällä jo viides keulahahmo Italian suurimman teollisuusyrityksen johdossa. Fiat kieltäytyi kommentoimasta nimityshuhua. Fiatin hallitus kokoontuu huomenna iltapäivällä käsittelemään pääjohtajanimitystä.

52-vuotias Sergio Machionne on yksi uusista kasvoista Fiatin hallituksessa, sillä hänet valittiin tehtävään vasta viime vuonna. Fiatin edellinen pääjohtaja Giuseppe Morchio erosi viikonvaihteessa vastalauseena sille, että Ferrarin toimitusjohtaja Luca Cordero di Montezemolo oli nimitetty Fiatin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi.

Montezemolo seuraa tehtävässä Umberto Agnellia, joka kuoli viime torstaina. Montezemolon, 56, kanssa Fiatia vetämään tulee Agnellin perheen jäsen John Elkann. Hän toimii yhtiön varatoimitusjohtajana.

Tänään osakemarkkinoilla Fiatin johtajavaihdokset ja yhtiön tulevaisuus herättivät epävarmuutta. Yhtiön osake kävi yli kolmen prosentin laskussa, mutta iltaa kohti lasku oli tasaantunut prosentin tuntumaan.

Analyytikot varoittavat, että kuka tahansa Fiatin johtoon valitaankin, häneltä menee vähintään kolme kuukautta oppia tuntemaan vaikeuksissa kamppaileva teollisuuskonserni.

Fiatin hallituksen puheenjohtaja Umberto Agnelli kuoli myöhään torstaina taisteltuaan lyhyen aikaa syöpää vastaan. Fiat on Agnellien 100-vuotias perheyhtiö.

Fiatia painavat raskaat velat eikä Umberto Agnelli toteuttanut suunnitelmaansa myydä Fiatista sen tappiollista autoyksikköä, vaan päätyi pitämään yhtiössä sen ydintoiminnat henkilö- ja kuorma-autojen valmistuksen.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.