Finnair karsinut laiskaa konekantaa tuloksekkaasti

Finnairin laivaston karsiminen ja uudistaminen alkaa tuottaa näkyviä tuloksia. Reittilennoilla matkustajakäyttöasteet ovat parantuneet jo yli 82 prosenttiin.

– Meillä on nyt vähemmän laiskaa laivastoa odottelemassa jotakin tekemistä, sanoo Finnairin resurssienhallinnan johtaja Gregory Kaldahl.

Laivaston tehostaminen kuuluu osana Finnairin meneillään olevaan 140 miljoonan säästökuuriin. Neljän Airbus A320 -koneen leasing-sopimukset lopetettiin viime syksynä. Kolmea Embraer 170 -konetta on puolestaan vuokrattu eri yhtiöille ja seuraavaksi ne vuokrataan meksikolaiselle Aeromexico Connectille.

Lentokoneiden tehokkaampi käyttö tarkoittaa myös sitä, että ylimääräisiä koneita ei ole pakko vuokrata lomalennoille hinnalla millä hyvänsä.

– Meidän piti lentää ylimääräisillä koneilla tilauslentoja, jolla yritettiin kattaa kulut ja ehkä myös saamaan hieman tuloja, sanoo Kaldahl.

Kesäkuussa lomalentojen kapasiteetti laski liki kaksi prosenttia ja matkustajakäyttöaste parani yli 92 prosenttiin.

Kuria reittisuunnitteluun

Finnairissa reilut kaksi vuotta resurssienhallinnan johtajana toiminut Kaldahl on tehnyt pitkän uran Yhdysvalloissa. Hän on nähnyt, miten ala on mullistunut, kun valtioiden säätelyä on purettu ja tilalle on tullut aitoa kilpailua.

– Toin ehkä Yhdysvaltain kokemuksestani hieman kurinalaisuutta reittisuunnitteluun.

Kaldahl vertaa kansainvälisen reitin avaamista kohtuullisen ison liiketoiminnan perustamiseen.

– Se on 75-120 miljoonan euron investointi. Haluan lähestyä sitä aivan kuin olisimme perustamassa kokonaan uuden keskisuuren yrityksen.

Kesällä Finnair on avannut kaksi uutta Aasian reittiä ja talveksi se käynnistää lennot Pohjois-Norjaan Tromssaan. Nyt katse on ensi kesässä ja sitäkin pidemmällä vuodessa 2015.

Suomessa ja Finnairissa Kaldahlia innostaa Aasian liikenteen kasvu, joka perustuu lyömättömään kilpailuetuun.

– Lontoo ei voi rullata itsenään kasaan ja muuttaa Helsinkiin. Kaikki muu alalla on kopioitavissa kilpailijoilta, mutta ei maantieteellistä asemaa, toteaa Kaldahl.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.