Finnair palkkaa uusia työntekijöitä virolaiseen tytäryhtiöön

500 uutta työntekijää palkataan yhtiön virolaisen tytäryhtiön leipiin.

Finnair ja Suomen Lentoemäntien ja Stuerttien Liitto eivät päässeet sopuun uusien työntekijöiden palkkausehdoista. Finnair ilmoitti tiistaina työntekijäliiton hylänneen yhtiön neuvotteluesityksen.

Lentoyhtiö ilmoitti siksi aikovansa palkata noin 500 uutta työntekijää virolaisen tytäryhtiönsä Aeron palvelukseen.

Uusiin työntekijöihin sovelletaan voimassa olevaa valtakunnallista työsopimusta. Se merkitsee käytännössä, että he saavat huonompaa palkkaa kuin Finnairin vanhat työntekijät. Vanhojen työntekijöiden palkka on noin 30 prosenttia korkeampi kuin työehtosopimuksessa määrätty.

Työntekijöitä tarvitaan, koska Finnairin Aasian- ja Euroopan-liikenne kasvaa nopeasti. Finnairilla on nykyään palkkalistoillaan 1800 matkustamotyöntekijää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.