Finnairin matkustajamäärä laski

Finnairin matkustajamäärä jäi syyskuussa 2,7 prosenttia pienemmäksi kuin vuotta aiemmin, vaikka Aasian-liikenteessä oli kasvua 50 prosenttia. Syyskuussa Finnair kuljetti kaikkiaan 609 300 matkustajaa.

Lentoyhtiön julkistamien tietojen mukaan reittiliikenteessä kysyntä kasvoi syyskuussa 14,4 prosenttia. Tästä valtaosa tuli Aasiaan suuntautuneesta liikenteestä. Finnair aloitti syyskuun alussa lennot Kiinan Shangaihin ja jo aiemmin kesäkuussa Osakaan Japaniin.

Kotimaan lennoilla kysyntä supistui 8,1 prosenttia. Euroopan reittiliikenteessä kysyntä puolestaan lisääntyi hieman, 1,5 prosenttia. Euroopan ja kotimaan lentojen kysynnän lievään kasvuun syyskuun jälkimmäisellä puoliskolla vaikutti Finnairin mukaan kuun puolivälissä alkanut hintauudistus.

Lomaliikenteen kysyntä puolestaan laski syyskuussa 14,1 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Matkustajia lomaliikenteessä oli 105 000.

Kokonaisuudessaan kansainvälinen lentoliikenne on elpymässä. Eilen julkistettujen ennakkotietojen perusteella kansainvälisen lentoliikenteen matkustajasuorite jäi elokuussa vain 0,3 prosenttia pienemmäksi kuin vuosi sitten. Tiedot lentoliikenteen elpymisestä osoittavat Kansainvälisen ilmakuljetusliiton IATA:n pääjohtajan Giovanni Bisignanin mukaan sen, että lentoliikenne on jo päässyt varmaan nousuun.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.