Finncomm lopettaa lennot Jyväskylään, Poriin ja Seinäjoelle

Finncomm vahvistaa lopettavansa lennot Jyväskylään, Poriin ja Seinäjoelle. Poriin ja Seinäjoelle ei enää liikennöidä kesätauon jälkeen. Jyväskylään yhtiö lentää 16. elokuuta saakka.

Finncommin mukaan neuvottelut yhteistyöstä Finnairin kanssa eivät johtaneet tuloksiin, joten yhtiö lopettaa raskaasti tappiollisen liikenteen näillä reiteillä. Finncomm aikoo lisätä liikennettä tuottavampiin kohteisiin.

Blue1 on valmis tutkimaan mahdollisuuksia lentää niille kentille, joilla Finncomm lopettaa liikennöinnin. Kaupallinen johtaja Juha Järvinen kertoi STT:lle, että liikennöinti vaatisi kuitenkin tukea seutukunnilta ja elinkeinoelämältä.

Finncommin uudistusten jälkeen mikään yhtiö ei liikennöi Helsingistä Poriin tai Seinäjoelle.

Blue1 aikoo syksyn aikana joka tapauksessa kasvattaa tuntuvasti lentojensa määrää. Syksyn aikana Blue1:n kotimaan lentojen määrä kasvaa kaikkiaan yli viidenneksellä viime vuodesta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.