Fiskars supistaa Billnäsissä

Uhan alla on vajaat sata työpaikkaa Billnäsin-tehtaalla Länsi-Uudellamaalla.

Fiskars vähentää Billnäsin-tehtaastaan noin 75-95 vakituista työpaikkaa. Lisäksi työt päättyvät keväällä palkatuilta kausiluonteisilta työntekijöiltä, sillä yhtiö ei jatka heidän sopimuksiaan, kertoo toimitusjohtaja Heikki Allonen.

Syynä neuvottelujen aloittamiseen on Allosen mukaan se, että vienti on supistunut ja joitakin yksinkertaisia tuotteita siirretään alihankkijoiden valmistettaviksi. Järjestelyt toteutetaan puolentoista vuoden kuluessa. Uudelleenjärjestelyistä aiheutuu kahdelle tilikaudelle ajoittuva 50 miljoonan euron kertameno.

-Yhtiö jatkaa Fiskars-tuotemerkillä myytävien tuotteiden valmistusta ja kehitystä Suomessa, Allonen sanoo yhtiön tiedotteessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.