Flextronics myi Sievin tehtaan

Tehtaalla aloitetaan yt-neuvottelut, jotka koskevat yli 80 työntekijää.

Elektroniikan sopimusvalmistaja Flextronics on myynyt Sievin tehtaansa. Ylen tv-uutisten mukaan Flextronics myi tehtaan kotimaiselle sijoittajaryhmälle.

Sievin tehdas jatkaa toimintaansa Ojala-yhtymän nimellä. Tehtaalla aloitetaan yt-neuvottelut, jotka koskevat yli 80 työntekijää. Tehtaaseen jää yli 300 henkeä.

Maailman suurin elektroniikan sopimusvalmistaja Flextronics on vähä vähältä vähentänyt väkeään Suomessa ja siirtänyt tuotantoaan muun muassa Kiinaan ja Puolaan. Yhtiö on jo aiemmin päättänyt kaikkien muiden Suomessa olevien tehtaidensa lopettamisesta. Sievin tehtaan kauppa varmistuu heinäkuun loppuun mennessä.

Viimeksi huhtikuun alussa Flextronics kertoi Haapajärven tehtaansa lopettamisesta ensi syksynä. Oulaisissa tehtaan tuotanto päättyy toukokuun loppuun mennessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.