Ford leikkaa autotuotantoa

Ford on ilmoittanut miljoonan auton suuruisesta tuotannon supistamisesta, viiden tehtaan sulkemisesta ja yli
10 000 työntekijän vähentämisestä Pohjois-Amerikan tehtaillaan, ammattiyhdistysliike ilmoitti viime yönä Suomen aikaa.

Yhtiön suunnitelmista kertoi Kanadan autotyöläisten liiton puheenjohtaja Buzz Hargrove, joka oli tavannut Fordin johtajat Windsorissa Kanadan puolella. Fordin on määrä kertoa leikkauksistaan tänään iltapäivällä Suomen aikaa alkavassa tilaisuudessa.

(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.