Fortum luopuu Britannian ja Irlannin tuotannosta

Energiakonserni Fortum aikoo myydä energiantuotantoaan Britanniasta ja Irlannista ja keskittää toimintaansa Pohjois-Euroopan markkinoille.

Syynä tuotannon lopettamiseen on se, etteivät Britannian ja Irlannin markkinat ole kovinkaan merkittäviä Fortumin liikevaihdossa. -Myyntiprosessi on vasta lähdössä liikkeelle, joten tarkkoja lukuja ei vielä tässä vaiheessa voi kertoa. Luvut eivät kuitenkaan heilauta Fortumin liikevaihtoa tai tulosta, Fortumin talousjohtaja Juha Laaksonen perustelee. Yhtiö ei ole kertonut julkisuuteen mahdollisista ostajaehdokkaista, mutta myyntiaika venynee useisiin kuukausiin.

Fortumilla on ollut Irlannissa ja Britanniassa pääasiassa kaasuvoimaloita, mutta esimerkiksi Irlannissa se on ollut rakentamassa turvevoimalaa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.