Fortum myy osuutensa Omanissa

Fortum on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan se myy 35 %:n osuutensa Suneinahin toimilupa-alueesta, sekä siihen liittyvät kaasun etsintä- ja tuotanto-oikeudet Omanissa Mitsui & Co. Ltd -yhtiölle (MITSUI) ja sen osakkuusyhtiölle Mitsui Oil Exploration Co. Ltd (MOECO).

Osuuden myynti on seurausta Fortumin päätökselle keskittyä pohjoismaisiin energiamarkkinoihin ja luopua ydinliiketoimintoihin kuulumattomasta omaisuudesta. Fortum odottaa saavansa kaupasta yli 180 miljoonan euron edestä myyntituottoja (sisältää nettokäyttöpääoman) ja noin 70 miljoonan euron kirjanpidollisen nettovoiton.

Mitsui ja Moeco ostavat kaikki Fortum (E&P) B.V. -yhtiön, Fortum Oil and Gas Oy:n kokonaan omistaman tytäryhtiön omistamat osakkeet. Kauppa tulee voimaan 31.12.2001.

Kaupan myötä Mitsui ja Moeco saavat strategisen omistusosuuden pitkäaikaiseen öljyntuotanto-omaisuuteen Omanissa. Kauppa odotetaan saatavan päätökseen toisen vuosineljänneksen aikana. Kauppa edellyttää Omanin hallituksen hyväksymistä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.