Fortum panee myyntiin myös Norjan ja Ruotsin verkot

Energiayhtiö Fortum valmistautuu myymään myös Norjan ja Ruotsin sähköverkkonsa.

Lopullinen päätös riippuu muun muassa markkinoiden ja sääntelyn kehityksestä molemmissa maissa.

Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula arvioi tiedotteessa, että sähkönsiirtoliiketoiminnasta luopuminen laajentaisi yhtiön liikkumavaraa ja antaisi nykyistä paremmat mahdollisuudet kasvattaa Fortumin arvoa. Yhtiö hakee kasvua ydinosaamisalueeltaan sähkön ja lämmön tuotannosta.

Yhtiö kertoi tänään, että se myy Suomen sähköverkkonsa 2,55 miljardilla eurolla. Ostajana on Suomi Power Networks, jonka omistavat kaksi kansainvälistä infrasijoittajaa sekä kaksi suomalaista eläkevakuutusyhtiötä, Kuntien eläkevakuutus Keva ja LähiTapiola Eläkeyhtiö. Fortum arvioi kirjaavansa kaupasta liki kahden miljardin euron myyntivoiton.

Fortumilla oli syyskuussa Pohjoismaissa noin 1,6 miljoonaa sähkönsiirtoasiakasta. Suomessa sen markkinaosuus on noin 20 prosenttia paikallisesta sähkönsiirrosta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.