Fortumin tulos nousi kolmanneksen

Sähkön korkea hinta ja kulutuksen kasvu paisuttivat Fortumin voittoa. Myös loppuvuosi näyttää yhtiön kannalta hyvältä.

Energiayhtiö Fortumin alkuvuoden tulos nousi kolmanneksen vuodentakaisesta. Tammi - kesäkuun tulos ennen veroja oli 780 miljoonaa euroa. Vuosi sitten voitto oli 570 miljoonaa euroa.

Yhtiö saa kiittää hyvästä tuloksesta sähkön korkeaa hintaa. Sähkön tukkumyyntihinta oli vajaan viidenneksen korkeampi kuin vuosi sitten.

Myös lämpöliiketoiminta ja sähkönsiirto nostivat kannattavuuttaan. Sähkönkulutuksen kasvu nosti liikevaihtoa, mutta kova kilpailu painoi jonkin verrana tulosta sähkön vähittäismyynnissä.

Koko Fortumin liikevaihto nousi alkuvuonna 2300 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 1990 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi myös loppuvuoden näkymät hyviksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.