Gartner: Nokian markkinaosuus laskenut

Matkapuhelinyhtiö Nokian markkinaosuus on pudonnut alkuvuonna, arvioi markkinatutkimusyhtiö Gartner.

Nokia piti asemansa matkapuhelinmarkkinoiden kärjessä, mutta Gartnerin mukaan osuus tipahti ensimmäisellä neljänneksellä noin 36 prosenttiin. Vuotta aiemmin se oli noin 39 prosenttia. Gartnerin lukema poikkeaa Nokian omasta arviosta, joka on 37 prosenttia. Ero selittyy sillä, että Nokian käsitys markkinoiden koosta on pienempi kuin Gartnerin.

Samsung säilytti kakkospaikkansa ja onnistui kasvattamaan osuuttaan 14 prosentista 19:ään.

Kolmanneksi kiri korealainen LG 10 prosentilla. Motorola ja Sony Ericsson menettivät rutkasti markkinaosuuttaan ja putosivat selvästi LG:n taakse.

Nokia menetti osuuttaan myös älypuhelimissa mutta on edelleen selkeä markkinajohtaja 41 prosentilla. Kanadalainen Research In Motion (RIM) ja Apple haukkasivat tuntuvasti aiempaa suuremman palan kakusta.

Matkapuhelinten myynti laski kappalemääräisesti reilut 9 prosenttia vuotta aiemmasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.