Google potkii tuhansia ulos Motorolasta

Hakukoneyhtiö Google kertoo vähentävänsä 4000 työntekijää matkapuhelinvalmistaja Motorola Mobilitystä, jonka yhtiö osti viime vuonna. Googlen mukaan lähes kolmasosa Motorolan toimipaikoista suljetaan ja 40 prosenttia yhtiön johdosta on jo saanut potkut.

Motorolalla on 94 toimipaikkaa ympäri maailmaa. Yhtiö keskittää tutkimuksen ja tuotekehittelynsä kolmeen Yhdysvalloissa ja Kiinassa sijaitsevaan keskukseen.

New York Times -lehti on aiemmin kertonut, että Motorola supistaa toimintaansa Aasiassa. Yhtiö lopettaa halvempien mallien valmistamisen ja keskittyy muutamaan kalliimpaan puhelimeen.

Ennen Nokiaa matkapuhelinmarkkinoita hallinnut Motorola on enää vähäinen tekijä alalla. Google osti yhtiön saadakseen Motorolan patentit, joiden avulla hakukoneyhtiö voi suojautua Android-ohjelmistoalustaa koskevilta oikeusjutuilta. Android on maailman yleisin matkapuhelinten käyttöjärjestelmä.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.