Google rakentaa uutta palvelinkeskushallia Haminaan

Hakukoneyhtiö Google rakentaa Haminan Summaan uuden palvelinkeskushallin nykyisen palvelinkeskuksen yhteyteen. Yhtiö kertoi viime kesänä nykyisen palvelinkeskuksen laajentamisesta, mutta uudesta rakennuksesta ei ole aiemmin tiedotettu.

Uudesta, 2,5 hehtaarin kokoisesta palvelinkeskushallista kertoi ensimmäisenä Kymen Sanomat.

– Viime vuonna ilmoittamamme laajennus etenee hyvin. Olemme hiljattain muuttaneet laajennussuunnitelmia ja meille on myönnetty lupa rakentaa nykyisten konehallien viereen, Alistair Verney Googlen viestinnästä kertoo.

Maansiirto- ja paalutustyöt Summan entisen paperitehtaan alueella ovat jo käynnissä.

Vuosi sitten Google kertoi nykyisen palvelinkeskuksen laajennustöiden kestävän puolitoista vuotta ja kustantavan 150 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä Summassa työskentelee laajennuksen parissa arviolta 500 henkilöä.

Uudisrakennus on neliömäärältään samansuuruinen kuin vanha tehdashalli. Uudisrakennuksen arvoa tai rakennustöiden kestoa yhtiö ei ole kertonut.

Google osti Summan suljetun paperitehtaan keväällä 2009 Stora Ensolta ja investoi siihen 200 miljoonaa euroa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.