Mainos

Hallitus ennustaa vain pientä kasvua

Hallitus ennustaa, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna vain noin prosentin verran. Ensi vuonna kasvua on luvassa hieman yli kaksi prosenttia. Hallituksen arvio on selvästi alhaisempi kuin Suomen Pankin, joka ennusti aiemmin tänään 1,6 prosentin kasvua tälle vuodelle.

Hallitus arvioi, että julkisen talouden alijäämä kasvaa ensi vuonna lähes viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta, mikä ylittää liki kahdella prosenttiyksiköllä EU:n vakaussopimuksen salliman rajan. Julkisen talouden alijäämä pysyy neljässä prosentissa vielä vuonna 2014.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.