Halpakauppaketju Tokmanni kasvatti tulostaan

Halpakauppaketju Tokmanni kasvatti toisella neljänneksellä liikevaihtoaan ja tulostaan. Yhtiön huhti-kesäkuun oikaistu liikevoitto oli 11,4 miljoonaa euroa, mikä on yli 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Yhtiön liikevaihto kasvoi 5,4 prosenttia 192 miljoonaan euroon.  

Tokmanni odottaa liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna. Yhtiön toimitusjohtaja Heikki Väänänen sanoo, että yhtiön ennen viime vuotta avaamien myymälöiden liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 1,5 prosenttia. Hänen mukaansa kasvuun vaikutti osittain kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen.  

– Kasvumme oli edelleen markkinoita nopeampaa, ja se perustui uusien myymälöiden liikevaihdon kasvuun, Väänänen sanoi yhtiön tiedotteessa.  

Tokmanni listautui Helsingin pörssiin huhtikuussa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.