Halpalentoyhtiö V-Bird yrittää siiville myös Suomessa

Halpalentoyhtiö V-Bird kertoo aloittavansa lokakuun lopussa lennot Saksasta Suomeen. Helsinkiin lennetään Münchenista ja Dusseldorfin lähellä sijaitsevasta Niederrheinista päivittäin.

ohjaamo lentokoneessa


Alan piireissä yhtiön suunnitelmista myös muissa Euroopan maissa on liikkunut tietoja jo jonkin aikaa, mutta tiedot yhtiöstä ja sen suunnitelmista ovat vielä epämääräisiä. Yhtiön nettisivuilta ei esimerkiksi käy ilmi, onko kyseessä hollantilainen vai saksalainen yhtiö. Ilmailulaitos ei ole saanut hakemusta yhtiöltä.

Ainoastaan yhdeltä EU-maalta luvan saanut lentoyhtiö saa sen yleensä ilman vaikeuksia, mutta kilpailijoiden mukaan V-Bird ei harjoita vielä muuallakaan lentotoimintaa. Ilmailulaitos tarkistaa, että yhtiöllä on taloudelliset ja tekniset edellytykset lentotoimintaan.

Vastikään myös brittiläinen halpalentoyhtiö Duo ilmoitti aloittavansa lennot Suomeen. Duo ei ole tehnyt vielä hakemusta Ilmailulaitokselle. Lupa haetaan liikennekaudelle. Talvikausi alkaa 27. lokakuuta, jolloin myös V-Bird sanoo nettisivullaan aloittavansa lennot Helsinkiin.

Tänä vuonna ulkomaisista halpalentoyhtiöistä lupaa on hakenut vain irlantilainen Ryanair. Se aloitti lennot keväällä. V-Birdin mukaan halvimmillaan yhdensuuntainen lento Münchenistä Helsinkiin maksaisi 89 euroa. Suurimmillaan maksu olisi 199 euroa. Niederrheinista yhdensuuntaisen lennon hinta olisi 79-189 euroa.

Kotimaisista halpalentoyhtiöistä lupa on Flying Finnillä ja Air Finlandilla. Perjantaina julkistetun tiedotteen mukaan myös Finnair on saamassa uuden yhteistyökumppanin. Finnish Commuter Airlines kertoo yhteistyöstä ja suunnitelmistaan tarkemmin vasta maanantaina. Tiedotteen mukaan yhtiö aloittaa reittilennot "lähiaikoina". Finnairistakaan ei kerrottu perjantaina enempää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.