Hansapank paransi tulostaan huomattavasti

Hansapankin liiketulos oli vuoden alkupuoliskolla 611 miljoonaa kruunua, kun se vuotta aiemmin oli 390 miljoonaa.

Hansapankin tulos parani vertailukaudesta peräti 57 prosenttia. Myös Hansapankin rahoitustoimintakate parani korkotuottojen kasvun myötä. Tammi-kesäkuussa kate oli 883 miljoonaa kruunua, missä oli parannusta vuoden takaisesta 29 prosenttia. Talletukset kasvoivat katsauskaudella yli 50 prosenttia, mikä johti myös luotonannon voimakkaaseen vauhdittumiseen. Hansapankin mukaan tämä osoittaa talousympäristön elpymistä.

Talletusten määrän sekä taseen volyymin kasvu johtui osittain liettualaisen Ventspils-pankin liittämisestä
Hansapank-konserniin kesäkuun alussa. Konsernin taseen volyymi kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla lähes kolmanneksen ja oli 41 miljardia kruunua. Merita Pankkiiriliikkeen analyytikko Osmo Junkkarinen arvioi Hansapankin tulevaisuudennäkymät hyviksi.

Pankit ovat Baltian maissa hyvin riippuvaisia kansantalouden tilasta ja nyt Viron taloudella näyttäisi menevän hyvin, hän perusteli. Pankkien taseet ovat Virossa vielä suhteellisen pienet maan talouden kokoon nähden, hän arvioi. Junkkarisen mukaan virolaiset pankit ovat kehityksessä länsimaisia pankkeja vielä paljon jäljessä, minkä takia ne myös kasvavat nopeammin.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.