Mainos

Harmaa talous kasvussa

Harmaa talous on rajussa kasvussa maassamme, kertoo sanomalehti Kaleva. Lehti pohjaa tietonsa valtiovarainministeriön vielä julkaisemattomaan selvitykseen.

Harmaa talous on levinnyt ravintola-alalta muuallekin


Harmaassa taloudessa liikkuu jo jopa viitisen miljardia euroa. Tästä huolimatta tarkastusiskuja tehdään nykyisin puolet vähemmän kuin huippuvuonna 1996.

Suomessa pimeän työn osuudeksi bruttokansantuotteesta arvioidaan viisi prosenttia, kun esimerkiksi Kreikassa tai Italiassa vastaava luku on 20 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Vielä julkaisemattoman harmaan talouden tilannekatsauksen kirjoittaja, projektipäällikkö Markku Hirvonen valtiovarainministeriöstä toteaa sanomalehti Kalevassa, että pimeän palkanmaksun rinnalle suureksi ongelmaksi ovat nousseet niin kutsutut veroparatiisiyhtiöt. Hirvosen mukaan Helsingin pörssissä toimivat ulkomaiset sijoituspalvelut eivät useinkaan tee kaupankäynnistään vuosi-ilmoituksia. Pelkästään Luxemburgin sijoitusrahastoissa suomalaista rahaa on yli kolme miljardia euroa.

Perinteisiä harmaan talouden aloja ovat rakennus- ja ravintola-alat. Viime aikoina merkittävää harmaata taloutta on havaittu myös siivous- ja telakka-aloilla. Partureiden ja kampaamojen liikevaihdosta harmaaksi taloudeksi on arvioitu neljäsosa.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.