Helsingin keramiikkatehdasta uhkaa sulkeminen – Fiskars aloittaa yt:t

Fiskars aikoo siirtää Arabian tuotteiden valmistuksen kokonaan ulkomaille.

Yhtiö aloittaa Helsingin keramiikkatehtaan koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut, joiden tuloksena kaikki Arabian tuotteet saatetaan valmistaa Suomen ulkopuolella. Tehtaalla on 130 työntekijää.  

Helsingin keramiikkatehdas on vuodesta 2013 lähtien keskittynyt pääasiassa laakatuotteisiin eli lautasiin ja vateihin.

Valtaosa Fiskarsin keramiikkatuotannosta tehdään Suomen ulkopuolella. Arabian astioiden ja muiden keramiikkatuotteiden sopimusvalmistajia on muun muassa Thaimaassa.  

Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että on aiemmin investoinut keramiikan tuotantoon ja järjestellyt keramiikkatehtaan toimintaa uudelleen, mutta koventuneen hintakilpailun ja yleisen taloustilanteen vuoksi keramiikan tuotanto ei ole Suomessa kestävällä pohjalla.  

Helsingissä sijaitsevan Arabian tehtaan nimi muutettiin viime vuonna Helsingin keramiikkatehtaaksi.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.