Helsingin pörssissä alamäkeä

Helsingin pörssissä sivuttiin tänään syvintä alamäkeä seitsemään kuukauteen. Arvioiden mukaan maailmantaloudellinen epävarmuus ja hollantilaisen kauppajätin Aholdin tiliepäselvyydet vähensivät kaupantekointoa.

Suomen markkinoilla mm. pankki- ja vakuutuskonserni Sammon ja teleyritys Elisan heikohkot tulostiedot huolestuttivat sijoittajia. Sammon osakkeen hinta putosi kuusi prosenttia ja Elisan 3,5 prosenttia.

Metsäyhtiöitten osakkeet olivat nekin yli kahden prosentin laskussa, vaikka tänään ilmoitettiin havusellun hinnan noususta.

Helsingin pörssin alamäki päättyi liki 4 prosenttia miinukselle. Hex-indeksi, jossa on mukana myös Nokia oli pistemäärässä 4941,22. Laskussa olivat edellä mainittujen lisäksi matkapuhelin Benefon ja Nokia.

Talousvaikeuksista kärsivän Benefonin kurssi kuitenkin kääntyi yli 10 prosentin nousuun, kun yhtiö kertoi iltapäivällä saaneensa sijoittajilta ja velkojilta rahaa liki 12 miljoonaa euroa toiminnan jatkamiseen.

Pörssikursseja maailmalla heilautti alaspäin Yhdysvalloista saadut luvut, joiden mukaan amerikkalaisten kuluttajien luottamus talouteen romahti helmikuussa alimmilleen kymmeneen vuoteen. Analyytikkojen mukaan Yhdysvaltain kansatalous on pahoissa vaikeuksissa osakekuplan puhjettua. Säästämisaste on liian alhainen ja vaihtotaseen vaje ennätyksellisen suuri.

New Yorkin osakemarkkinat avautuivat odotetusta laskuun. Myös Nokian osakkeen hinta oli alamäessä kaupankäynnin alettua, noin 4 prosentin laskussa ja hinta osakkeelta oli 13,16 dollaria.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.