Hirsitalojen vientiä vauhditetaan erikoisosaajien yhteistyöllä

Suomalaisten hirsitalojen vientiä vauhditetaan pienten erikoisosaajien yhteistyöllä. Kaukomarkkinat on koonnut alihankintaverkostoonsa jo noin kymmenen yritystä Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjois-Karjalasta. Uusista yhteistyökuvioista kerrottiin tänään Seinäjoen ensimmäisillä mökkimessuilla.

Pienten hirsitaloyritysten viennin esteenä on usein ollut rahoitus. Isoilla valmistajilla ei taas ole ollut koneita isojen massiivipyöröhirsien käsittelyyn. Massiivihirrestä valmistetuille luksustaloille uskotaan löytyvän vientimarkkinoita erityisesti Saksasta ja Venäjältä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.