HK Ruokatalolla vaikeuksia kotimaassa

Sen sijaan kansainvälinen toiminta sujui odotusten mukaan tämän vuoden kolmannella neljänneksellä.

HK Ruokatalon alkusyksy on sujunut samaan tahtiin kesän kanssa. Heinä-syyskuussa kansainvälinen toiminta sujui odotusten mukaan, mutta kotimaan tulos jäi epätyydyttäväksi, yhtiö kertoo julkistamassaan osavuosikatsauksessa.

Kotimaassa kuluttajapakattu liha ei käynyt kaupaksi yhtiön odotusten mukaisesti. Heinä-syyskuun grillikausi lisäsi siipikarjanlihan kulutusta, ja kana maistuu kuluttajille syksylläkin. HK Ruokatalon mukaan varsinkin jalostetuille tuoretuotteille on kysyntää.

HK Ruokatalolla on toimintaa myös Baltiassa ja Puolassa. Katsauksessaan yhtiö huomauttaa, että kustannuspaineet ovat kasvussa myös Baltiassa, kun palkat ja energian hinnat nousevat.

HK Ruokatalon heinä-syyskuun liikevaihto kasvoi vajaat kuusi prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta 239 miljoonaan. Voitto ennen veroja parani noin neljä prosenttia 11,5 miljoonaan.

Yhtiö ennakoi, että tämän vuoden vertailukelpoinen liikevoitto kasvaa kaikilla kolmella markkina-alueella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.