HS: Keskon pääjohtajalle tallessa 5,5 miljoonan lisäeläke

Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäellä on edessä leppoisat eläkepäivät. Helsingin Sanomien mukaan yhtiö on tallettanut Halmesmäelle 5,5 miljoonan euron lisäeläkkeen, jonka lisäksi Halmesmäki nauttii normaalista työeläkkeestä.

Keskivertoon suomalaiseen työntekijään verrattuna Halmesmäen eläkesopimus on muutenkin parempi, sillä hänen eläkkeeseensä lasketaan HS:n mukaan tavallista suurempi osuus uran loppuvaiheen palkoista. Kun tavallinen suomalainen saa työuransa palkasta työeläkettä noin 60 prosenttia, on Halmesmäen eläkepalkka 66 prosenttia hänen viimeisten kymmenen vuoden eläkepalkasta, johon Kesko laskee Halmesmäen kiinteän rahapalkan, tulospalkkiot ja luontaisedut.

Helsingin Sanomat arvioi, että ensi vuonna 63 vuotta täyttävä Halmesmäki saa vuosittain eläkettä noin 600 000 euroa.

Kesko aloitti vuonna 2012 rajut liiketoimintansa säästötoimet. Viime vuonna Halmesmäen peruspalkka nousi puolestaan 34 prosentilla edellisvuodesta.

Lue HS:n juttu täältä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.