HS: Nokia vähentää yli tuhat työntekijää Salossa

Matkapuhelinyhtiö Nokia vähentää Salon tehtaaltaan 1 100-1 200 työpaikkaa, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Helsingin Sanomien mukaan tehdasta ei kuitenkaan aiota ainakaan vielä lakkauttaa.

Lehden tiedot perustuvat useisiin toisistaan riippumattomien lähteiden arvioihin. Nokian on tarkoitus kertoa työpaikkojen vähennyksistä tänään aamupäivällä.

Nokia on kutsunut Salon tehtaan työntekijät aamupäiväksi koolle. Kello 9 alkavassa tilaisuudessa on määrä kertoa, mitä suunnitelmia yhtiöllä on tehtaan varalle.

Vakava haaste kaupungille

Nokiassa on käyty muutaman vuoden sisällä lukuisia yt-neuvotteluja. Pelkästään Salossa väki on vähentynyt merkittävästi.

– Vielä 2000-luvun alussa puhuttiin valtavasta työvoimapulasta. Väkeä haalittiin joka paikasta, että saatiin tehtaalle töihin. Nyt tilanne on aika nopeasti muuttunut, Salon Seudun Sanomien päätoimittaja Ville Pohjonen sanoi aamun Huomenta Suomessa.

Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko pitää mahdollisia Nokian tehtaan irtisanomisia vakavana haasteena kaupungille.

– Salossa on tällä hetkellä jo aika voimakas työttömyys, että se vaikuttaa taloudelliseen liikkumavaraan, kun ylimääräisiä töitä ei ole.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.