HS: Nokian teknologiajohtaja sai tarpeekseen

Nokian teknologiajohtaja Rich Green on lähtenyt yhtiöstä ainakin toistaiseksi. Helsingin Sanomien tietojen mukaan yhtiön johtokuntaan kuuluva Green ei todennäköisesti enää palaa yhtiöön.

Tällä hetkellä hän on virallisesti vapaalla henkilökohtaisista syistä.

Syynä Greenin lähtöön ovat näkemyserot yhtiön strategiasta. HS:n tietojen mukaan Nokian päätös luopua Meego-käyttöjärjestelmästä on ainakin osittain vaikuttanut Greenin mahdolliseen lähtöön.

Nokia ilmoitti helmikuussa ottavansa Microsoftin Windowsin käyttöjärjestelmäkseen ja samalla luopuvansa vanhasta Symbianista ja kehitteillä olevasta Meegosta.

Green tuli Nokiaan viime vuonna. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Sun Microsystemsin teknologiajohtajana.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.