HS: Rehn varoittaa Suomea Portugali-paketin kaatamisesta

Suomen kielteisyys Portugalin tukemiseen voisi vaikuttaa tuhoisasti Portugalin talouteen, EU:n talouskomissaari Olli Rehn varoittaa Helsingin Sanomissa.

Rehnin mukaan kielteinen kanta estäisi tukipaketin ja maa ajautuisi maksukyvyttömyyden tilaan.

Rehn sanoo Helsingin Sanomissa, että Suomella pitää olla kanta lainantakaukseen viimeistään toukokuun puolivälissä, jolloin tukipaketti pitäisi allekirjoittaa euroalueen valtiovarainministereiden kokouksessa.

Aikataulu on hankala, sillä Suomessa tuskin on kokoukseen mennessä vielä uutta hallitusta.

Uuden eduskunnan pitäisi Rehnin mukaan päättää Suomen osallistumisesta Portugalin tukemiseen viimeistään 25. toukokuuta.

Rehn ei pidä mahdollisena, että Suomi jättäytyisi syrjään ja muut euromaat sopisivat vaihtoehtoisesta tukipaketista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.