Turkuun kaksi uutta suurta laivatilausta – töitä tiedossa jo vuoteen 2024 asti

Saksalaisen telakkayritys Meyer Werftin omistama Turun telakka on saanut uuden miljardiluokan laivatilauksen.

Meyer Turku on allekirjoittanut aiesopimuksen kahden uuden sukupolven risteilyaluksen tilauksesta yhdysvaltalaisen Royal Caribbean Cruisesin kanssa. Laivat toimitetaan vuosina 2022 ja 2024. 

Tilatut noin 200 000 bruttovetoisuustonnin isot risteilijäalukset kantavat projektinimeä ”Icon” ja edustavat uutta, LNG-käyttöistä risteilijäalusten sukupolvea.

Yhtiön tiedotteen mukaan nyt saadut uudet tilaukset tarkoittavat Meyer Turun tuotannon nousua reilusti yli aikaisempien Oasis ja Allure –aikojen (2007-2009) huipun.

Meyer Turun tilauskirja ulottuu nyt vuoteen 2024. 

– Historiallisen pitkän ja työntäyteisen tilauskirjamme avulla voimme uudelleenrakentaa Turun telakan moderniksi digitalisoituneeksi laivatehtaaksi. Kasvatamme tuotantomme aivan uudelle tasolle yli 50 prosenttia yli aikaisemman huipputason, Meyer Turun toimitusjohtaja Jan Meyer sanoo.

– Yli 75 miljoonan euron investointimme ovat enemmän kuin yhdelläkään muulla oman teollisuusalamme yrityksellä Suomessa. Nyt saadut tilaukset ja investoinnit tarjoavat runsaasti hyvää työtä monille suomalaisille yhtiöille ja myös omalle kasvavalle tiimillemme,” Jan Meyer kommentoi.


Suurtilaus viimeksi syyskuussa

Yhtiö kertoo tiedotteessa, että uusissa laivoissa otetaan käyttöön useita innovaatioita. Yksi niistä on polttokennoteknologia energianlähteenä.  

– Yhteinen tavoitteemme on kehittää polttokennoteknologiaa niin, että sitä voidaan käyttää merkittävässä määrin laivan hotellitoimintojen energiansaantiin, Meyer sanoo.  

– Icon-laivoilla otamme ensi askeleet poistaaksemme savun savupiipuistamme, sanoo Royal Caribbean Cruises -varustamon toimitusjohtaja Richard Fain tiedotteessa.  

Uuteen teknologiaan siirrytään vaiheittain. Yhtiön mukaan se tekee polttokennojen koeasennuksia sen muihin Royal Caribbean Cruises -varustamolle rakentamiin laivoihin.  

Turun telakka sai viimeksi syyskuussa kahden risteilijän tilauksen Carnival Corporation -varustamolta. Alukset toimitetaan vuosina 2020 ja 2022. Telakkayhtiön mukaan syyskuussa Turusta tilatut alukset ovat bruttovetoisuuksiltaan 180000 tonnia. Carnival Corporation on maailman suurin risteilyvarustamo.  

Omistajan vaihdos vaikutti  

Turun telakan tilauskirjat ovat täyttyneet nopeasti sen jälkeen, kun Meyer Werft osti kitumassa olleen telakan korealaiselta STX:ltä syksyllä 2014. Esimerkiksi TUI Cruises, Costa Cruises ja Tallink ovat tilanneet Turusta kukin useita laivoja.  

Aalto-yliopiston professori Jani Romanoff arvioi syyskuussa, että Turun telakan erittäin osaava henkilöstö oli suurin syy Carnival Corporationin tilauksen saamiseen.

Maailmalla tiedetään, että Turussa tehdään mitä luvataan.  
– Telakan ympärillä oleva verkosto on äärimmäisen sopeutuva, Romanoff sanoi.  

Hänen mukaansa myös telakan omistuksella on väliä. Meyerin suku perusti yhtiön vuonna 1795.  
– On mieletön merkitys sillä, että omistaja on todella sitoutunut. He rakastavat lajia eivätkä elä neljännesvuosijänteellä kuten pörssiyhtiö, Romanoff sanoi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.