Huhtamäki petrasi viime vuodesta

Pakkausvalmistajan alkuvuoden tulos ylitti analyytikoiden ennakkoarviot.

Kuluttajapakkauksia valmistavan Huhtamäen tammi-maaliskuun tulos nousi viimevuotisesta. Tulos ennen veroja nousi 29,3 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 25 miljoonaa euroa.

Tulos ylitti markkinoiden ennakkoarviot, sillä analyytikot odottivat tuloksen jäävän 28,4 miljoonaan euroon.

Huhtamäen tammi-maaliskuun liikevaihto nousi kymmenen prosenttia 565,9 miljoonaan euroon.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan tehneensä hyvää tulosta etenkin Atlantin länsipuolella, kun taas Euroopassa eräät yksiköt tekivät epätyydyttävää tulosta. Huhtamäki arvioi, että yhtiön toiminnallinen liiketulos vahvistuu tänä vuonna jonkin verran viimevuotiseen verrattuna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.