Huippuekonomistilta yllättävä ehdotus: "Kreikan sijaan Saksan tulisi jättää euro"

Intialaissyntyisen ekonomistin Ashoka Modyn mukaan Saksan euroero hyödyttäisi kaikkia.

IMF:n Euroopan yksiköiden entinen johtaja ja Princetonin yliopisto vieraileva professori Ashoka Moby kirjoittaa Bloombergin sivuilla julkaistussa kolumnissaan, että Saksan euroero olisi paras ratkaisu eurokriisiin.

Hänen mukaansa nykytilanne näyttää huonolta ja kuukausia kestäneiden neuvottelujen jälkeen on vaikea löytää voittajia. Mody kirjoittaa, että tuore sopimus itseasiassa tavoittelee samaa taloudellista strategiaa, joka on jo epäonnistunut parantamaan maan talouden.

– Kreikkalaiset saavat sitäkin tiukempaa vyön kiristystä, jolle jo äänestettiin ei. Lainoittajat näkevät luultavasti epätodennäköisemmin rahojaan kuin paketilla, joka vähentäisi Kreikan velkataakkaa ja kiristyspolitiikkaa, Moby kirjoittaa.

Modyn mukaan Kreikan ja lainoittajien kinailu on jälleen kerran osoittanut, ettei maan, jonka talous on vertailukelvoton, olisi koskaan pitänytkään liittyä rahaliittoon.

– Olisi kuitenkin kaikille parasta, jos Kreikan sijaan Saksa olisi ensimmäinen eroamaan liitosta.

Moby: Heikompi euro hyödyttäisi monia

Modyn mukaan päälainoittaja Saksa on tehnyt Euroopalle: Se on rikkonut tabun ehdottamalla Kreikan euroeroa.

– Mutta nyt, kun ajatus euroerosta on ilmassa, on kuitenkin mietittävä nykyistä poliittista tilannetta pidemmälle, Moby kirjoittaa.

Mobyn mukaan Kreikan euroeroa seuraisi mahdollisesti Portugali ja Italia. Euroero tarkoittaisi näille maille uuden valuutan arvon laskua. Tämä taas johtaisi siihen, etteivät maat pystyisi maksamaan euromääräisiä velkojaan, josta seuraisi ryöppy maksujen laiminlyömisiä.

Sen sijaan, jos Saksa lähtisi eurosta, ei Mobyn mukaan olisi häviäjiä. Saksan paluu markkaan laskisi euron arvoa, jolloin Euroopan reunavaltiot saisivat ”paljon tarvitsemaansa kilpailukyvyn tehostamista”. Moby huomauttaa, että Italian ja Portugalin bruttokansantalous on yhtä suuri kuin silloin kun euro otettiin käyttöön.

– Heikompi euro pistäisi maiden talouskasvun liikkeelle.

"Saksalaiset rikastuisivat kertaheitolla"

Saksan euroeroa seuraisi Mobyn mukaan mitä luultavimmin Hollanti, Belgia, Itävalta ja Suomi. Nämä maat voisivat kenties muodostaa uuden valuuttaliiton.

Mobyn mukaan Saksan ero eurosta ei tuottaisi juurikaan ongelmia, sillä Saksan markalla voisi ostaa euroa enemmän tuotteita ja palveluita Euroopasta.

– Saksalaiset tulisivat rikkaimmiksi kerta heitolla.

Moby kirjoittaa, että tätäkin merkittävämpää olisi kenties poliittinen hyöty. Saksa on Mobyn mukaan nautiskellut hegemoniastaan Euroopassa, mutta se ei ole ollut halukas kantamaan sen seurauksia.

– Sen sijaan, että rakennettaisiin yhä läheisempää liittoa, saksalaiset ovat vaarantaneet hauraan tekstiilin. Ollakseen yhtenäisempi, Euroopan valtioiden täytyy ehkä löysätä tiukasti yhteen sidottuja solmuja.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.