Huipputekniikan yritysten Hitech-ohjelma ollut menestys

Vantaalle Aviapolis-alueelle on syntynyt huipputekniikan osaamiskeskittymä. Uusien yritysten myötä työpaikkojen määrä on lisääntynyt sadoilla.

Huipputekniikan yritystoiminnan kehittämisen ohjelma on alkanut Vantaalla menestyksekkäästi. Uusien innovaatioiden ja liiketoiminnan tuottamiseen tähtäävä Hitech-ohjelma on puolitoistavuotisen toimintansa aikana tuonut Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyyteen Aviapolis-alueelle kymmeniä uusia yrityksiä. Työpaikkojen määrä on lisääntynyt sadoilla.

- Pelkästään ohjelman käytännön toteutuksesta vastaavaan Technopoliksen yrityspuistoon on sijoittunut 45 yritystä, joissa on yhteensä 270 työpaikkaa, kehittämispäällikkö Ritva Alatalo Vantaan kaupungilta kertoo.

Tuotto-odotukset kovia

Hänen mukaansa myös muut yrityskeskittymät ovat houkutelleet uusia toimijoita alueelle. Näiden kokonaismäärästä tai syntyneistä työpaikoista ei kuitenkaan ole vielä tarkkaa tietoa, sillä ohjelman seurantajärjestelmä on vasta kehitteillä. Jotain kokonaistilanteesta kertovat ohjelman taloudelliset tuottonäkymät, jotka ovat kaupungin laskelmien mukaan lupaavia.

- Vantaan kaupunki sijoittaa ohjelmaan vuosien 2002-2005 aikana 1,5 miljoonaa euroa, jonka synnyttämä hankekanta tuottaa kolmivuotisen sopimuskauden aikana takaisin vähintään tavoitteen mukaiset seitsemän miljoonaa euroa, Alatalo sanoo.

Kansainvälisyys valttina

Neljän miljoonan euron ohjelmabudjettia rahoittavat Vantaan lisäksi yksityiset yritykset ja julkiset rahoittajat, kuten Uudenmaan liitto ja Uudenmaan TE-keskus. Varojen turvin Vantaan Aviapolis-alueesta ollaan luomassa vetovoimaista osaamiskeskittymää viidellä huipputekniikan alalla: elektroniikassa, logistiikassa, ympäristöpuolella, hyvinvointipalveluissa ja tietoliikenteessä.

Näiden alojen yrityksiä on ohjelmassa mukana noin kolmesataa. Tärkeä osa ohjelmaa ovat alakohtaiset osaamis- ja kehittämiskeskukset, jotka tukevat yritysten kasvua ja menestystä tarjoamalla näille toimitilaa, tuotekehittely- ja testausmahdollisuuksia sekä muita toimintaa tukevia palveluita. Tuoreimpana yhteishankkeena on kansainvälinen keskus, jonka on tarkoitus aloittaa toimintansa Technopoliksessa vielä tämän syksyn aikana.

- Keskuksella pyritään toisaalta auttamaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä sijoittumaan ulkomaille ja toisaalta houkuttelemaan ulkomaisia yrityksiä ja sijoituksia tänne. Tavoitteena on niin ikään hyödyntää hyvien lentoyhteyksien luomat kaupalliset mahdollisuudet Baltian, Venäjän ja Aasian suuntaan, Alatalo selittää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.