Hypo: Kreikan euroero yhä kaukana varmasta

Suomen Hypoteekkiyhdistys Hypo ei pidä vielä Kreikan lähtöä eurosta varmana.

Hypo arvioi katsauksessaan, että Kreikka joutuu kuitenkin ottamaan käyttöön rinnakkaisvaluutan palkkojen ja eläkkeiden maksuun, koska valtion kassa kumisee tyhjyyttään.

– Kreikan euroero lähestyy, mutta on yhä kaukana varmasta. Irrottautumisen heijastevaikutukset jäävät rajallisiksi Euroopan keskuspankin palomuurien ansiosta, toteaa Hypon ekonomisti Juhana Brotherus.

Epävarmuus takaa sen, että rahapolitiikka pysyy kevyenä ja korot matalalla ainakin vuoteen 2017 asti.

– Asuntovelalliset voivat nukkua yönsä rauhassa, Brotherus lupaili.

Ylimitoitetut leikkaukset voivat syventää taantumaa

Hypo ennakoi Suomen talouteen hyvin heikkoa kasvua tälle vuodelle. Se arvioi, että kasvu jää 0,1 prosenttiin tänä vuonna, mutta virkoaa 1,3 prosentin vauhtiin ensi vuonna, kun investoinnit ja elpyvä vienti piristävät.

– Halpuuttaminen ja lyhennysvapaat ovat tukeneet kotitalouksia, mutta varoja on valunut Turkin matkoihin ja sukanvarteen, Brotherus arvioi.

Hallituksen ajamat rakenneuudistukset ovat tarpeen kasvun vauhdittamiseksi ja julkisen talouden kestävyyden kannalta. Vaarana on, että julkisen talouden heikosti ajoitetut tai ylimitoitetut leikkaukset syventävät taantumaa.

Työttömyys kohoaa Hypon mukaan kohti kymmentä prosenttia. Vastaavia lukuja on nähty viimeksi Martti Ahtisaaren presidenttikaudella.

Äänestys

Pitäisikö Kreikka erottaa eurosta?

Kyllä

Ei

Pitäisikö Kreikka erottaa eurosta?

Kyllä 88%

Ei 12%

88%
12%
ääniä 16692 kpl

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.