TV-Opas

Hypo: Talouden pohja on viimein saavutettu

Suomen talous kääntyy takerrellen nousuun. Luottolaitos Hypo ennustaa, että Suomen talouden pohja on vihdoin saavutettu ja tänä vuonna talouskasvu kääntyy vähittäiseen nousuun.

Muutokset eivät kuitenkaan ole merkittäviä.

– Kasvu rakentuu siten, että tiukimmat valtion kiristystoimet oli ajoitettu viime vuoteen ja vienti lähinaapureihin on painunut niin alas, että vähäinenkin vetoapu näkyy kasvuna, Hypo kirjoittaa tiedotteessa.

Myös yksityinen kulutus jatkaa pientä nousua, mutta kotitaloudet velkaantuvat yhä enemmän. Taloudellinen toimeliaisuus keskittyy vain muutamiin seutuihin.

– Vain 10 aluetta näyttää selviävän tulevaisuuden haasteista riittävän suuren ja kasvavan väestöpohjan avulla, Hypo kirjoittaa.

Hypon mukaan palveluvaltainen talous viriää ja työpaikat löytyvät tiiviistä osaamiskeskittymistä, jotka pystyvät toimimaan vikkelästi kansainvälisen kilpailun paineessa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.