IATA: EU-laki nostaa lentohintoja

Kansainvälinen Ilmakuljetusliitto varoittaa, että matkustajat joutuvat kustantamaan uuden EU-lain.

Lentoyhtiöt ennustavat uuden EU-lain nostavan lentohintoja.

Kansainvälinen Ilmakuljetusliitto IATA on pettynyt uuteen lakiin, jonka mukaan lentomatkustajat saavat korvauksia lennon viivästymisestä tai kokonaan kentälle jääneestä vuorosta.

Liiton mukaan kuluttaja itse joutuu kuitenkin lopulta maksajaksi lentohintojen korotusten ja lentomukavuustason laskun myötä.

IATA aikookin valittaa uudesta laista EY-tuomioistuimeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.