IBM:n tulos kutistui

Tietokonejätti IBM:n (International Business Machinesin) nettovoitto kutistui huhti-kesäkuussa 56 miljoonaan dollariin, kun vuosi sitten tulosta taottiin vielä 2,04 miljardia dollaria.

Tulos ennen satunnaisia eriä oli kuitenkin 84 senttiä osaketta kohti, joka on noin sentin arvioitua enemmän.

IBM julkisti osavuosikatsauksensa myöhään eilisiltana. Sen mukaan nettotulosta heikensi yli miljardin dollarin lasku, joka aiheutui yhtiön organisaatiojärjestelyistä ja työvoimaleikkauksista.

IBM:n liikevaihto toisella vuosineljänneksellä oli 20 miljardia dollaria, joka on seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Yhtiö alensi palvelutoimintaansa koskevaa tulosennustetta. Uuden ennusteen mukaan tuloksen odotetaan kohenevan vain hieman loppuvuonna. IBM pyrkii myös myymään kovalevyliiketoimintansa, jonka osuus liikevaihdosta on 379 miljoonaa dollaria.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.