Ikean perustaja luovuttaa johtovastuun nuorimmalle pojalleen

Huonekalujätti Ikean perustaja Ingvar Kamprad, 87, on vetäytymässä konsernin keskeisiltä johtopaikoilta, kertoo Dagens Industri -lehti.

Kamprad on tähän asti ollut hallituksen puheenjohtaja Inter Ikea -yhtiössä, joka muun muassa hallinnoi Ikean tavaramerkkiä ja konseptia. Nyt hän luovuttaa tehtävän nuorimmalle pojalleen Mathias Kampradille.

– Mielestäni tämä on minulle hyvä ajankohta jättää Inter Ikean hallitus. Samalla otamme yhden lisäaskeleen sukupolvenvaihdoksessa, joka on jatkunut jo muutamia vuosia, Kamprad sanoi Dagens Industrille.

Ingvar Kamprad perusti Ikean vuonna 1943, jolloin hän oli vain 17-vuotias. Hän ei aio vieläkään lopettaa työskentelyä kokonaan, vaan aikoo muun muassa liikkua ketjun tavarataloissa kehittämässä uusia ideoita ja tekemässä parannusehdotuksia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.