Ilmarisen Sailas: Microsoft paras vaihtoehto Nokialle

Nokian suurin suomalainen omistaja työeläkeyhtiö Ilmarinen luottaa siihen, että Nokia on valinnut parhaan mahdollisen vaihtoehdon liittoutuessaan Microsoftin kanssa.

Kurssireaktion voimakkuus on ollut yllätys, josta ei kuitenkaan kannata vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sanoo toimitusjohtaja Harri Sailas MTV3:n uutisten erikoishaastattelussa.

— Vuoden tai kahden kuluttua näkyy hyvin selkeästi Nokian osakkeen kurssissa, oliko ratkaisu oikea vai ei, arvioi Sailas.

Nyt Ilmarisella ei Sailaksen mukaan ole syytä epäillä, etteikö Nokian hallitus olisi miettinyt strategiaansa todella syvällisesti.

— Tämä tavoite, Microsoftin ja Nokian allianssi on selvä. Mutta mitä siitä seuraa konkreettisella tasolla jopa suomalaisten työpaikkojen vähenemisenä, on toki epäselvää.

Se, että Nokia ei ole kertonut strategian yksityiskohdista tai vaikutuksista Suomessa ei Sailaksen mukaan ole outoa.

— Niitä ei vaan yksinkertaisesti vielä tiedetä.

Työurakiista hermostuttaa tulevaa hallitusta

Sailas välttää ottamasta kantaa vaalien alla kiihtyneeseen keskusteluun suuryhtiöiden johtajien eläke-eduista.

Outokummun ex-toimitusjohtajan Juha Rantasen 500 000 euron eläke on Sailaksen mukaan sopimusoikeutta, ei eläkepolitiikkaa. Samalla hän muistuttaa uusien sopimusten korkeammasta eläkeiästä.

— Uudet toimitusjohtajasopimukset tehdään yleensä 63 vuoden ikään, joka on moraalikadon kannaltakin hyväksyttävä vetäytymisikä.

Sitkeä riita työurien pidentämisestä siirtyy perintönä seuraavalle hallitukselle. Tällä vaalikaudella työnantajien, työntekijöiden ja hallituksen kolmikanta kompastui vanhuuseläkeiän nostamiseen.

— Työeläke on osa työn tekemisen ehtoja. On luonnollista, että ne jotka sitä maksavat, siitä myös sopivat. Tähän asti myös palkansaajan osalta vaikeista asioista on onnistuttu sopimaan. Tässä asiassa näyttää nyt olevan tavallista pitempi harkintavaihe. Uskon, että se hermostuttaa jonkin verran myös tulevaa hallitusta.

Sailas kannattaa monien muiden tavoin työurien pidentämistä varsinkin alusta ja keskeltä — mutta myös lopusta.

— Ei voida loputtomasti väistää kysymystä siitä, että pitäisikö vanhuuseläkeiän alareunaan tavalla tai toisella koskea. Luulen, että yksi ratkaisun elementti on pitkä siirtymäaika.

Kaikki masennus ei johdu työstä

Surullisena ja kalliina Sailas pitää nuorten aikuisten masennuksista johtuvia työkyvyttömyyseläkkeitä.

— Ammattilaiset pohtivat, onko masennussairauksien hoito oikealla tolalla, kun masennukseen tai uupumukseen sairastunut lähetetään kotiin sairauslomalle eli ovatko hoitomuodot tässä sairaudessa oikeita.

Sailas epäilee myös, johtuuko kaikki masennus työstä.

— Yhtä olennaista on kysyä, mitä sellaista on tapahtunut muussa elämässä, että siitä seuraa masennussairauksia ja uupumusta. Voidaan jopa väittää, että työ on sinällään ihmistä kasassa pitävä rakenne, joka auttaa katsomaan eteenpäin ja toipumaan masennuskausistakin.

Valtion piikki ei ole auki Finnairissa

Sailas nousee maaliskuussa lentoyhtiö Finnairin hallituksen puheenjohtajaksi. Tehtävä on vähintäänkin haastava.

— On hyvin vähän ulkoisia tekijöitä, jotka tukisivat lentotoiminnan kannattavuuden parantamista ja kasvua. Kaikilla lentoyhtiöillä ja myös Finnairilla on erittäin kovia sopeutumistarpeita.

— Vanhalta mukavuusalueelta on jouduttu hyppäämään jonkin verran kylmään veteen. Tässä on ollut myös paljon haasteita kommunikaatiossa henkilökunnan kanssa.

Nyt vuoropuhelu Finnairin johdon ja henkilöstön kanssa on Sailaksen mukaan avointa ja vilkasta.

— Suhtaudun luottamuksella siihen, että tältä osin tilanne myös paranee.

Käytännössä luottamus testataan jo tänä keväänä. Yhtiö on aloittanut yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on karsia 450 työpaikkaa lentokoneiden huollosta. Lisäksi huhtikuussa pitäisi sopia teknisten toimihenkilöiden palkoista ja lentovirkailijoiden työehtosopimuksesta.

Valtio omistaa Finnairista yli 55 prosenttia mutta Sailaksen mielestä isonkaan omistajan piikki ei voi olla auki.

— Finnairin on pärjättävä omillaan ja tehtävä kannattavuuteen sekä operatiiviseen tehokkuuteen liittyvät ratkaisut riippumatta siitä, kuka siellä on omistaja.

Katso Leea Ollikaisen juttu (Seitsemän uutiset 23.2.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.