IMF laski maailmantalouden kasvuennustetta

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF laski tiistaina maailmantalouden kasvuennustetta tälle ja ensi vuodelle. Järjestö laski molempien vuosien kasvuennustetta 0,3 prosenttiyksiköllä.

Tänä vuonna IMF arvioi globaalin talouskasvun olevan 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,7 prosenttia. Heikentyneen ennusteen taustalla ovat Kiinan, Venäjän, euroalueen ja Japanin huonot talousnäkymät. Halvempi öljy aiheuttaa järjestön mukaan deflaation vaaran.  

IMF laski myös Intian ja Brasilian kasvuennusteita.  
Yhdysvallat oli mollivoittoisen raportin ainoa valopilkku suurten talouksien joukossa. Sen talouskasvun ennustetaan kiihtyvän tänä vuonna 3,1 prosentista 3,6 prosenttiin.

 IMF kehottaa hallituksia ja keskuspankkeja elvyttävään talouspolitiikkaan sekä tekemään rakenteellisia uudistuksia kasvun tukemiseksi.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.