IMF: Maailman talouskasvuun sisältyy riskejä

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Rodrigo Rato varoittaa maailman talouskasvuun sisältyvistä riskeistä. Maailmantalouden näkymiä heikentäisi varsinkin asuntokaupan hiipuminen Yhdysvalloissa.

Madridissa puhuneen Raton mukaan maailmantalous on kasvanut pitkään, inflaatio on pysynyt matalalla ja olosuhteet ovat olleet suotuisia rahamarkkinoille. Rato sanoo, että Eurooppa ja Japani ovat parhaillaan toipumassa matalasuhdanteesta ja Yhdysvaltojen talous jäähtyy lainarahoitukseen pitkälti pohjautuneen kulutusjuhlan jälkeen.

Asuntomarkkinoiden pikainen hiipuminen voisi kuitenkin yllyttää Yhdysvaltojen talouden selvään hidastumiseen.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.