IMF: Maailmantalous on alkanut elpyä

Maailmantalous on kääntynyt nousuun Kansainvälisen valuuttarahaston talousennusteen mukaan.

Maailmantalous kasvaa tänä ja ensi vuona 0,5 prosenttiyksikköä nopeammin kuin mitä IMF ennusti huhtikuussa, sanoo valuuttarahaston pääekonomisti Olivier Blanchard.

-Taantuma ei kuitenkaan ole vielä ohitse, varoitti Blanchard keskiviikkona. Hänen mukaansa eri maiden talouksien elpyminen on epätasaista ja verkkaista.

Valuuttarahaston mukaan maailman bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 1,4 prosenttia. Ensi vuonna maailman bruttokansantuote on jo nousussa 2,5 prosenttia eli selvästi enemmän kuin aiemmin arvioitiin.

Rahoitusmarkkinat ovat valuuttarahaston mukaan tervehtyneet odotettua paremmin. Se johtuu ennen muuta julkisista tukitoimista markkinoiden vakauttamiseksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.