Mainos

Inderes: Nokian ei ole järkevää jakaa osinkoa

Analyysipalveluyhtiö Inderesin näkemyksen mukaan matkapuhelinvalmistaja Nokian ei ole järkevää jakaa osinkoa viime vuoden tuloksestaan.

Inderesin mukaan Nokia tarvitsee rahoja itse enemmän kuin osakkeidenomistajat. Myös useimmat muut analyytikot odottavat, ettei Nokia jaa osinkoa.

- Kun markkinoilla hermoillaan yhtiön kassan riittävyydestä ja liiketoiminnan näkyvyys jatkuu heikkona, tarvitsee yhtiö taseeseensa puskuria, Inderes kirjoittaa aamuraportissaan.

Itse Nokian tuloksessa ei ole juuri tänään jännittämistä, sillä yhtiö on arvioinut jo melko tarkasti viime vuoden viimeisen neljänneksen tulostaan, kun yhtiö antoi aikaisemmin positiivisen tulosvaroituksen. Inderesin näkemyksen mukaan yksi keskeisin kysymys on se, paljonko yhtiöllä on kassassa rahaa. Arvioiden mukaan se olisi noin 3,5 miljardia euroa viime vuoden lopussa.

Sen lisäksi Inderesin mielestä kiinnostavaa on kuulla, mitä toimitusjohtaja Stephen Elop arvioi yhtiön tulevaisuutta.

- Näkemyksemme mukaan Nokian liiketoiminnan näkyvyys on edelleen erittäin heikkoa, yhtiöllä on merkittäviä haasteita älypuhelimissa ja koko älypuhelintoimialan epäterve kilpailutilanne tulee kärjistymään tänä vuonna. Siten varovainen linjamme Nokian osakkeeseen jatkuu, Inderes kirjoittaa.

Nokia kertoo viime vuoden tuloksestaan ja näkymistään noin kello 13.00.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.