Investointipankki eQ siirtyi islantilaiselle pankille

96 prosenttia osakkeista siirtyy islannin investointipankille, myös jäljellä olevia osakkeita havitellaan.

Suomalainen investointipankki eQ on siirtynyt islannin suurimman investointipankin Straumur-Burdarasin omistukseen. Straumur-Burdaras kertoi perjantaina omistavansa pakollisen ostotarjouksen jälkeen kaikkiaan 96 prosenttia eQ:n osakkeista. Jäljellä olevista osakkeista yhtiö aikoo käynnistää vähemmistöosakkeiden lunastusmenettelyn.

EQ tunnetaan erityisesti online-osakevälityksestään, jonka yhtiö aloitti vuonna 1998. Straumur-Burdaras kertoi toukokuussa, että eQ jatkaa kaupan jälkeen omalla toiminimellään ilman olennaisia muutoksia toiminnassaan. EQ:n arvon kerrottiin nousevan kaupan myötä 260 miljoonaan euroon.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.