Irak ja YK kiistelevät taas öljystä

Irakin päätös keskeyttää öljynvienti ulkomaille uhkaa taas maailman öljymarkkinoita. Viennin keskeytyminen merkitsee noin 2,3 miljoonan tynnyrin poistumista markkinoilta joka päivä.

Irak syyttää YK:ta maan öljykaupan tyrehdyttämisestä. Irakin raakaöljyn vienti on pysähdyksissä YK:n kanssa syntyneen hinnoittelukiistan vuoksi.

Irak keskeytti raakaöljyn viennin ulkomaille perjantaina. Irakin mukaan syypää tähän on YK, joka ei ole hyväksynyt Irakin viennille asettamia hinnoitteluperusteita. Irakin varapääministerin mukaan YK ei voi sanella öljyn hintaa vaan Irakilla on oikeus päättää hinnoista itse.

Irak on pystynyt viemään öljyä YK:n asettamasta vientikiellosta huolimatta vuoden 1996 jälkeen. Irak hyväksyi silloin YK:n "Ruokaa öljystä" -ohjelman, jolla YK pyrkii helpottamaan Irakin siviiliväestön oloja.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.