Irak-sota tuplaisi öljyn hinnan?

Mahdollisen Irakin sodan arvoidaan nostavan raakaöljyn hintaa kolmanneksen. Nousu siirtyisi bensiinin kuluttajahintoihin enintään viikon viiveellä.

Yhdysvaltalainen strategiantutkimuslaitos CSIS on arvioinut, että lyhyt sota Irakissa nostaisi raakaöljyn hintaa noin kolmanneksen. Pitkä sota puolestaan nostaisi hinnan yli kaksinkertaiseksi.

Suomen bensiinikauppiaiden liiton toimitusjohtaja Sirpa Kekäläinen arvioi Aamulehdessä, että raakaöljyn hinnan nousu siirtyisi bensiinin kuluttajahintoihin enintään viikon viiveellä.

Suomen valmiusvarastoissa on öljyä ja polttonesteitä noin viiden kuukauden normaalikulutuksen verran.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.