Islannin taloudella menee lujaa

Suomessa vieraileva Islannin presidentti ei usko pörssin heilahtelujen horjuttavan maansa taloutta.

Islannin talous on kasvanut tämän vuosikymmenen hurjaa vauhtia. Alkuvuoden aikana niin pörssikurssit kuin kruunukin ovat tippuneet ja korot ovat ennätyskorkealla. Pörssiheilahtelujakin on ollut, mutta presidentti Ólafur Ragnar Grimssonin mukaan maan talous on silti yhä kunnossa.

- Pieni alamäki oli odotettavissa. Se vaan ei muuta Islannin talouden pitkän aikavälin perussuuntaa, Grimsson sanoo.

Islanilla on presidentin mukaan paljon annettavaa esimerkiksi maailman energiataloudelle. Alaskassa ja Venäjällä ovat suuret maalämpövarat, joita voidaan hyödyntää islantilaisen teknologian avulla.

- Käytämme muita enemmän ympäristöystävällistä energiaa. Maalämpö ei saastuta maapalloa.

Presidentti Grimsson uskoo islantilaisten omistusten avaavan paljon yhteistyömahdollisuuksia suomalaisten yritysten kanssa, esimerkiksi ilmailu-alalla, matkaviestinnässä ja lääketeollisuudessa.

- Islannista ja Suomesta voisi tulla menestyksekäs pari maailmanmarkkinoille aloilla, joiden merkitys kasvaa lähivuosina.

Islannin presidentti on Suomessa yhden maansa uuden talouden symbolin, Kauphting-pankin vieraana. Vielä kymmenen vuotta sitten Islanti myi Suomeen lähes pelkästään silliä.

- Kukaan ei olisi uskonut 10 vuotta sitten, että Islannin presidentti puhuu suomalaisille pörssivälittäjille suuressa liike-elämän seminaarissa, Grimsson nauraa.

Presidentti Grimsson tapasi tänään epävirallisesti myös presidentti Halosen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.