Islannin tukeminen jää keskuspankkien käsiin

Pohjoismaiden pääministerit vakuuttavat edelleen olevansa valmiita tukemaan Islantia talouskriisissä, mutta eivät puutu keskuspankkiensa päätöksiin lainojen myöntämisestä.

Norjan, Tanskan ja Ruotsin pankit ovat jo luvanneet lainoja, kertoivat pääministerit.

Pääministeri Matti Vanhanen ei ollut varma, onko Suomen Pankilla valtuudet itsenäisesti päättää lainoista, ellei Euroopan keskuspankki tee asiasta päätöstä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.