Italia asettaa ministereille kovia paineita - "hätä alkaa olla kädessä"

Italian korkojen nousu asettaa entistä kovempia paineita euroryhmän valtiovarainministereille, jotka ovat koolla Brysselissä etsimässä ratkaisua Kreikan kriisiin.

Haastavinta on edelleen se, miten yksityissektori saadaan mukaan Kreikan uuteen lainapakettiin niin, etteivät luottoluokituslaitokset katso Kreikan olevan vararikossa.

Ensimmäisessä kokouksessaan istuva valtiovarainministeri Jutta Urpilainen lupaa Kreikalle huojennusta lainaehtoihin, jos se suostuu Suomen vaatimiin vakuuksiin.

– On vaikeaa nähdä, miten Suomi voisi ne oikeasti saada. Jotkut maat, esimerkiksi Slovakia ja Slovenia sekä Hollanti, ymmärtävät Suomea, mutta millekään muulle maalle vakuudet eivät ole kynnyskysymys, kertoo MTV3 Uutisten kirjeenvaihtaja Helena Petäistö Brysselistä.

– Vakuuksien toteuttaminen on vaikeaa sekä käytännössä että teknisesti. Tilanne markkinoilla halutaan saada rauhoittumaan, joten tällaisen asian jauhamiseen ei ole yksinkertaisesti aikaa. Suomi voi saada Kreikalta jonkin paperin, jolla ei kuitenkaan käytännössä ole juurikaan merkitystä, Petäistö arvelee.

Velkakriisi uhkaa nyt ensimmäisen kerran myös suurta euromaata eli Italiaa. Petäistön mukaan valtiovarainministereillä alkaa olla hätä kädessä.

– Aamulla pidettiin hätäkokous, mutta tietoa sen tuloksista ei ole annettu. Italian velka on niin suuri, ettei sitä voida tukea käytössä olevilla välineillä.

– Tilanne ylipäätään on kaikkea muuta kuin selkeä, eikä missään nimessä helppo.

Katso Helena Petäistön raportti Brysselistä (Kymmenen uutiset 11.7.2011)

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.