Itellan henkilöstövähennykset jäivät odotettua pienemmiksi

Itellan henkilöstön vähennystarve jäi lähes puolta ennakoitua pienemmäksi. Lappeenrannan postikeskuksen, Itellan asiakkuusmarkkinoinnin ja Postin omien myymälöiden henkilöstön vähennystarve on yhtiön mukaan 245 henkilötyövuotta.

Itellan yhteistoimintaneuvottelujen ensimmäinen vaihe päättyi torstaina. Neuvottelujen alkaessa yhtiö arvioi henkilöstön vähennystarpeeksi 430 henkilötyövuotta.

Henkilöstön vähennystarvetta pystyttiin johtaja Jukka Rosenbergin mukaan alentamaan mm. yritysjärjestelyllä ja vapaaehtoisilla eropaketeilla. Syyskuussa alkaneen toisen neuvottelukokonaisuuden hän arvioi päättyvän loka-marraskuun vaihteessa.

Itellalla on kaikkiaan noin 29000 työntekijää. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna runsaat 1,8 miljardia euroa.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.